Kevätjumitusta

Kevät keikkuen tulevi, ja allekirjoittaneella on perinteinen kevätjumitus päällä. Tekisi mieli vain katsella mustarastaita, kuunnella linnunlaulua ja nauttia kevätauringosta, kun oikeasti pitäisi tehdä koruja kovalla tohinalla. Ei vaan saa mitään aikaiseksi…

Mitenkään tilannetta ei helpota, että pankkitili on edelleen nollilla, ja tulevat rahat on jo valmiiksi korvamerkitty yrityksen laskuihin. Lohdullista on, että näiden laskujen jälkeen pitäisi vähän helpottaa. Mutta kuka sanoi, että yrityksen perustaminen on hyvä idea?

Mutta jotain hyvääkin: Jossakin matkalla Amerikasta Suomeen on paketti helmiä, joiden mukana myös ne munajahdin palkinnot. Käytin viimeiset liikenevät roposeni helmitilaukseen, mutta tiedän jo valmiiksi, että kun saan paketin käsiini, kaikki rahahuolet unohtuvat ainakin hetkeksi – sen verran ihania aarteita on tulossa :).

Tänäänkään ei ole näytille koruja, vaikka tarkoitus olisi vielä illan mittaan kaivaa polymeerimassat esille ja värkätä jotain pientä ja söpöä. Tässä sen sijaan lähikuva vähän isommasta söpöläisestä, joka on vähän hapan jouduttuaan pesulle iltalenkin jälkeen:

Loulou läheltä

Vanhaneiti iltapesun jälkeen

Hiljaiseloa

Olen viettänyt koko päivän hiljaisudessa, niin kuin kai pitkänä perjantaina
pitääkin. Hiljaisuuteni syyt ovat kylläkin kovin ei-kirkolliset, olen nimittäin taas koiravahtina, ja päivä on kulunut niin minulta kuin koiraltakin torkkuen kotosalla. Lorvikatarrin vakavuutta kuvaa se, että tämäkin blogikirjoitus on kirjoitettu sängyssä kännykällä.

Vähän tuli sentään pidettyä ääntäkin, harjoittelin venäjän kurssin kotiläksyä, kun ei ollut liikaa yleisöä. Läksynä on laulu merikapteenista, jolla ei ole onnea rakkaudessa:

Kapitan

Paheksuntaa…

Olen pitkin päivää lisäillyt verkkokauppaan koruja, mutta välillä tuntuu, että lisäämättömien korujen keko ei pienene laisinkaan. Työ on harvinaisen puuduttavaa, mutta ilmeisen välttämätöntä, joten pitänee sietää istumalihaksien (lue= takamuksen) puutuminen, jumittavat niskat ja harittavat silmät, ja vain jatkaa.

Sen verran on tullut laiskoteltua, että itsekin paheksun saamattomuuttani. Järki sanoo, että mitä ahkerammin saan valmiit tuotteet lisättyä kauppaan, sitä nopeammin pääsen tekemään sitä, mistä tässä oikeasti on kyse, eli koruja. Lorvikatarri vaan iskee aina välillä, ja tauot tahtovat venyä puoleksi päiväksi :).

Olen tämän viikon poissa pajalta, joten uusia koruja ei valitettavasti ole näyttää. Sen sijaan paheksuva katse Louloulta, joka itse käyttää aina päivänsä äärimmäisen tehokkaasti hyväkseen:

Loulou paheksuu

Ja taas sitä ollaan tulossa sohvalle, vai?

Suunnitelmien muutos

Asiat menevät harvoin niin kuin niiden on suunnitellut menevän, kuten sain taas tänään vaihteeksi huomata. Kuten eilen lupasin ja vannoin, tänään piti olla työntäyteinen päivä valokuvauksen ja verkkokaupan rakentamisen merkeissä. Omassa kalenterissani päivä näytti työskentelyyn ihan sopivalta, mutta kukaan ei ollut muistanut kysyä Louloun, 10 v., mielipidettä asiasta. Olin unohtanut, että lupauduin tänään lapsenvahdiksi :).

Joka kerran, kun asettauduin kameran tai tietokoneen ääreen, meni noin viisi minuuttia, ja viereltäni alkoi kuulua pientä, hiljaista huokailua ja rutinaa. Kun käänsin päätäni, minuun katsoi pari kauneimpia, kosteita silmiä, mitä maa päällään kantaa. “Tule leikkimään”, silmät sanoivat, enkä minä tietenkään hennonnut kieltäytyä.

Eli tässä tämän päivän tulos: tyytyväinen hauva nuolemassa pastakastikepannua – sekä yksi kuva korvakoruista, jonka lasken siihen onnistuneiden kategoriaan:

Vegefärssikastike kelpaa Louloullekin

Loulou ja pastakastikepannu

Kupariset perhosriipukset ja akaattihelmiä

Miksi korvakorujen kuvaaminen on niin vaikeaa?