Kompassit esiin!

Taas on aika kiitänyt eteenpäin ilman uusia blogikirjoituksia, mutta nyt on tarkoituksena korjata asia. Alkuvuosi on Korupaja Hopeakuulla ollut hiljaiseloa, lähinnä siitä syystä, että ns. siviilielämä on vienyt liikaa aikaa korunteolta. Nyt kuitenkin on kevät, kohta melkein kesä, ja Hopeakuulla alkaa taas aktiivisempi kausi.

Kevät polkaistaan kunnolla käyntiin ensi viikonloppuna (18.-19.4.), kun Pirkanmaan Taidesuunnistus 2015 “kisataan” ympäri maakuntaa. Korupaja Hopeakuu on ensimmäistä kertaa mukana suunnistuskohteena, ja samalla on myös ensimmäinen kerta, kun pajan ovet aukeavat yleisölle ylipäätään. Tapahtumassa on mukana yhteensä 116 kohdetta, joissa taiteilijat ja käsityöläiset esittelevät omia työpajojaan, ateljeitaan ja tietysti teoksiaan. Korupaja Hopeakuu on suunnistuskohde numero 67, ja löytyy osoitteesta Hahmajärventie 275, Sastamala. Suunnistuskohteet ovat avoinna lauantaina ja sunnuntaina klo 11-17, ja ainakin täällä Korupajalla tarjolla on taide-elämysten lisäksi myös kahvia, teetä ja jotain makeaa :). Tervetuloa siis kaikki, tutustumaan koruntekoon ja miksei myös tekemään ostoksia!

Suunnistusviikonlopun lähestyessä Korupajalla on paitsi lakaistu pois hämähäkin seittejä ja hopeapölyä, myös ripustettu tauluja ja tietenkin tehty koruja. Allaolevassa kuvakoosteessa näkyvät paitsi pari viimeisintä kaulakorua, toinen kuparia ja toinen hopeaa, myös korupajan tärkeimmän työpisteen tärkeimmät työkalut – eli kultasepän saha ja suti, jolla sahanpurut lakaistaan talteen:

Uusimmat korutuotokset sekä pala korupajan arkea.

Uusimmat korutuotokset sekä pala korupajan arkea.