Luopumisen vaikeus

Käsityöyrittäjän uralla yksi suurista ongelmista on vaikeus luopua tekemistään töistä. Kun korun tekemiseen käyttää omaa luovuuttaan ja materiaaleja, jotka on rakkaudella valikoinut, lopputulos on aina enemmän tai vähemmän itselle tärkeä, ja siihen väkisinkin kiintyy. Joskus tuntuu vaikealta ajatella, ettei enää koskaan pääse näkemään korua, joka omasta mielestä on onnistunut erityisen hyvin.

Ainoa asia, joka tällaisessa tilanteessa lohduttaa, on tieto siitä, että korut ovat päässeet hyvään kotiin, jossa niitä arvostetaan ja rakastetaan, ja ennen kaikkea käytetään, niin kuin korua tuleekin käyttää.

Tänään eräät lempikoruistani päättivät jatkaa elämäänsä ilman äitiään, onnea uudelle omistajalle :)!

Dragonfly-kaulakoru

Kuparia ja jokikiviä Dragonfly-kaulakorussa

Dragonfly-korvakorut

Dragonfly-korvakorut kuparia ja jokikiviä hopeakoukuilla.

Kaikki järjestyy…

Kun helmikuun alussa aloitin yrityksenperustamisprosessin, kuvittelin, että kaikki kävisi yksinkertaisesti ja nopeasti, kun suunnitelmat kerran olivat tarkasti tehtyinä. Totuus valkeni kuitenkin pian, kun ensimmäisenä ongelmana oli yrityksen nimen rekisteröinti. Oli aivan hiuskarvan varassa, ettei vuosia muhinut ideani Korupaja Hopeakuusta jäänyt toteutumatta, mutta tuntemattomien ihmisten ystävällisyys lopulta pelasti kaiken…

Viime viikolla sain postissa paketin leimakaivertamosta, uudenkankea nimileimani ja pitoisuusleimat saapuivat. Vasta tänään, viikkoa myöhemmin (miten niin olen kärsimätön?), TUKES vihdoinkin hyväksyi nimileimani lopullisesti. Olin jo ehtinyt hätyytellä niin TUKESia kuin kaivertamoakin, mutta tämäkin asia järjestyi ihan itsestään :).

Pieniä ilonhetkiä koin myös saatuani nettisivujeni ulkoasun vihdoinkin sellaiseksi, millaisena sen olin mielessäni visualisoinut. Sivut ovat yhä kesken, mutta tänään ne ottivat pitkän harppauksen eteenpäin. Ehkä tosiaan saan sivut jonain päivänä valmiiksi.

Uusia koruja ei tänään ole tarjolla, olen päättänyt omistautua nettisivujen tekemiselle siihen asti, että saan ne julkaistua. Sen sijaan kuvassa ihanat, ikiomat leimani, joiden eteen olen tehnyt töitä jo kuusi vuotta. Nyt ne ovat vihdoinkin olemassa!

Nimileimani AGQ

Nimileima AGQ seuranaan kaksi pitoisuusleimaa, eli 925 ja 585.

Kun valo ei riitä…

Olen viettänyt koko päivän uuden verkkokauppaohjelmistoni parissa sillä tuloksella, etten ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Innokkaana aloittamaan kaupustelun halusin tietysti lisätä kauppaan tuotteita niin nopeasti kuin mahdollista. Olisi pitänyt muistaa, että hiljaa hyvä tulee…

Ainakin opin sen, että yksi loisteputkivalo ei riitä värikkäiden korujen makrokuvaukseen sisätiloissa. Näpsin pari tuntia valokuvia tähänastisesta korutuotannostani, ja kun viimein (kameran akun tyhjennyttyä) aloin editoida kuvia, sain huomata, että valo ei ollutkaan riittänyt. Vaikka Photoshop on hyvä ohjelma, sekään ei onnistunut tuomaan korujani päivänvaloon.

Aina voisi tietysti mennä ulos kuvaamaan, mutta suhjuinen keli ja harmaa taivas eivät oikein houkuta mukavuudenhaluista sisätyöläistä. Vaikka valo ulkona ehkä riittäisi kameralleni, se ei tänään riitä allekirjoittaneelle. Täytynee unohtaa verkkokaupan täyttäminen toviksi ja jatkaa varsinaisten nettisivujen parissa pakertamista.

Korukuvat eivät ottaneet onnistuakseen, mutta tässä pari kuvaa eiliseltä, jolloin valo oli hitusen parempi:

Ensin Talvi-rannekoru, joka pääsi otsakepalkkiinkin kauniiden sävyjensä ansiosta:

Talvi-rannekoru

Lasia, kristallia ja hopeaa sisältävä killutinrannekoru

Ja sitten amatsoniittia, hopeaa ja lumikvartsia sisältävä raikas Kaste-rannekoru:

Kaste-rannekoru

Amatsoniittia, lumikvartsia ja hopeaa sisältävä rannekoru.

Ensiaskelia

Tämä on ensimmäinen koskaan kirjoittamani blogikirjoitus, ja samalla ensimmäinen kerta, kun kirjoitan Korupaja Hopeakuun blogiin. Tämä on ensimmäisten askelten aikaa niin nettisivujen kuin yritykseni toiminnankin kannalta, ja kieltämättä vähän jännittää, mitä tästä tulee :).

Ensimmäinen myyntitapahtuma on takana, Korupaja Hopeakuu teki ensiesiintymisensä Stormin monipalvelukeskuksessa Naistenmessuilla, ja menestys oli ihan kohtuullista. Kameraa ei tietenkään tullut otettua mukaan, joten kuvatodisteita ei ole saatavilla, mutta kaikki onnistui mukavasti, mitä nyt valaisimet reistailivat ja yrittäjän kädet tärisivät jännityksestä :D.

Kamera on nytkin tyypilliseen tapaansa latauksessa, joten en saa lisättyä ajankohtaista kuvaa, mutta sen sijaan laitan tähän kuvan eräästä  upeimmasta auringonlaskusta, jonka olen konsanaan nähnyt, kuvattuna mökkirannassamme.

Auringonlasku

Auringonlasku mökkirannassamme