Terveisiä sairasvuoteelta

Messuviikonlopun jälkeen koitti karu arki, kun se, mitä ensin luulin pelkäksi väsymykseksi, kehittyikin täysimittaiseksi flunssaksi. Viimeinen viikko on kulunut sairastaessa ja korut ja kaikki niihin liittyvä on jäänyt taka-alalle.

Tänään olo on tuntunut karvan verran paremmalta, vaikka pajalle asti en vielä ole uskaltautunut. Minimaalisen energiapuuskan käytin kuitenkin hyväkseni valokuvaamalla jo valmiina olevia koruja, tällä kertaa ihan oikealla kameralla. Valokuvausurakka on joka tapauksessa hoidettava, jotta verkkokauppa saadaan jossain vaiheessa järjestykseen, joten miksipä ei aloittaa heti? :)

Korujen kuvaaminen on aina yhtä haastavaa, varsinkin, kun joka kerta aloittaessaan joutuu pystyttämään uuden “valokuvausstudion” milloinkin vapaana olevaan talon nurkkaan. Tällä kertaa virittelin valokuvaamon tietokonepöydälle ja totesin heti alkuunsa valaistuksen riittämättömäksi. Sinnikkäästi kuitenkin kuvasin jokusen korun enemmän tai vähemmän onnistunein tuloksin.

Tässä pari tämänpäiväistä valokuvaa kaikkien iloksi. Kuvat ovat uusia, korut vähän vanhempia – joten jos joku näyttää tutulta, siihen on syynsä.

Hopeinen ristiriipus kuparisella sydämellä.

Hopeinen ristiriipus kuparisella sydämellä.

Rannekoru hopeaa, amatsoniittia ja lumikvartsia

Rannekoru hopeaa, amatsoniittia ja lumikvartsia

maaria

Maariankämmekän lehdistä inspiraation saanut hopeakääty

Hyvästit mummulle

Olette ehkä ihmetelleet, miksi Korupaja Hopeakuu on ollut niin hiljaa jo pidemmän aikaa kuluneena keväänä ja kesänä. Syynä on se, että mummuni kunto, joka oli jo jonkun aikaa heikentynyt, alkoi olla sitä tasoa, että oli selvää, että elinpäiviä ei enää ollut monta jäljellä. Näinä viimeisinä viikkoina tuntui tärkeältä olla rakkaan perheenjäsenen lähellä niin paljon kuin mahdollista – ja samalla jättää korutyöt vähän vähemmälle. Kun mummu sitten 8.6. nukkui pois, saatoin ainakin olla levollinen sen suhteen, että olin ollut läsnä.

Vaikka mummun poislähtö oli ilmeistä ja odotettavissa, ovat nämä kuolemaa seuranneet viikot olleet meille vaikeita. Olo tuntuu tyhjältä ja muistot mummusta katkaisevat muun ajatustoiminnan monta kertaa päivässä. Takaisin iloon ja arjen rytmiin löytäminen on osoittautunut yllättävän hankalaksi.

Nyt alkaa kuitenkin olla aika ryhdistäytyä – uskon, että töihin ryhtymällä se ilokin löytyy pikkuhiljaa. Huomenna on tämän kesän putiikkikauden ensimmäinen päivä, jolloin Korupaja Hopeakuu löytyy jälleen Kutalasta klo 18-20. Sunnuntaina taasen on avoimien ovien päivä korupajalla Hahmajärventie 275:ssä klo 11-17. Tervetuloa molempiin tapahtumiin! Lisäksi muistutan taidenäyttelystäni Mouhijärven kirjastossa 19.7. asti. Näyttelyn nimi on Kipukohtia. ja se koostuu maalauksista ja kirjoittamistani runoista.

Näyttelystä

Näyttelystä

 

Omaa aikaa

Aikataulut ja kiire ovat olleet tämän viikon teemoina, kun olen yrittänyt yhdistää arkea ja työntekoa, ja vielä saada aikaan jotain järkevää. Pikkuhiljaa olisi ehkä aika uskoa, että aikataulujaan ei kannata suunnitella liian tiukoiksi ja tarkoiksi, tai käy vain huonosti – aina kuitenkin tulee jotain ylimääräistä, ja sitten kaikilla suunnitelmilla saakin heittää vesilintua. Niin kävi nytkin, kun yksityiselämän vaatimukset ajoivat työelämän tarpeiden ohitse, ja ensimmäinen putiikkivierailu jäi väliin.

Luovan työn isoin ongelma on mielestäni siinä, että se vaatii aikaa. Ainakaan itselleni ei ole helppoa hypätä vähemmän luovasta puuhastelusta suoraan luovan työn pariin, koruja suunnittelemaan ja tekemään tai vaikkapa maalaamaan. Tarvitsen väliin hetken puskuriaikaa, jolloin voin siirtyä siitä arkimielentilasta toisiin sfääreihin. En tiedä, onko muilla tätä ongelmaa, mutta minulla on. Jos aloitan luomisprosessin, kaikki ulkopuoliset häiriötekijät tavallaan katkaisevat ajatuksen, ja joudun aloittamaan, jos en nyt aivan alusta, niin ainakin melkein. Kaikenlainen hässäkkä on ainakin minulle varma luovuuden tappaja. Tarvitsen siis omaa aikaa ajatusteni ja ideoitteni keskellä, ja jotain hienoa saattaa syntyä. Oman ajan hankkiminen on vain välillä kovin vaikeaa.

Tänään on onneksi juhannusaatto, johon kiire ja aikataulut eivät sovi mitenkään. Vietän juhannusta tänä vuonna “kaupungissa”, joten voin ainakin tämän vuorokauden verran vain ladata akkuja ja rentoutua, syödä hyvin ja poimia kukkia tyynyn alle. Olen kieltänyt itseltäni kaikenlaisen aivotyön tämän päivän osalta, toivottavasti päätös pitää. Ensi viikolla on sitten taas aikataulutaistelujen vuoro, ja toivottavasti sitä omaakin aikaa löytyy.

Tässä vielä kuva viimeisimmästä tekeleestäni, joka kuvan puutteista huolimatta on luonnossa ihan mukavannäköinen hopeariipus. Hyvää juhannusta kaikille!

hertta-riipus

Hopeinen riipus