Omaa aikaa

Aikataulut ja kiire ovat olleet tämän viikon teemoina, kun olen yrittänyt yhdistää arkea ja työntekoa, ja vielä saada aikaan jotain järkevää. Pikkuhiljaa olisi ehkä aika uskoa, että aikataulujaan ei kannata suunnitella liian tiukoiksi ja tarkoiksi, tai käy vain huonosti – aina kuitenkin tulee jotain ylimääräistä, ja sitten kaikilla suunnitelmilla saakin heittää vesilintua. Niin kävi nytkin, kun yksityiselämän vaatimukset ajoivat työelämän tarpeiden ohitse, ja ensimmäinen putiikkivierailu jäi väliin.

Luovan työn isoin ongelma on mielestäni siinä, että se vaatii aikaa. Ainakaan itselleni ei ole helppoa hypätä vähemmän luovasta puuhastelusta suoraan luovan työn pariin, koruja suunnittelemaan ja tekemään tai vaikkapa maalaamaan. Tarvitsen väliin hetken puskuriaikaa, jolloin voin siirtyä siitä arkimielentilasta toisiin sfääreihin. En tiedä, onko muilla tätä ongelmaa, mutta minulla on. Jos aloitan luomisprosessin, kaikki ulkopuoliset häiriötekijät tavallaan katkaisevat ajatuksen, ja joudun aloittamaan, jos en nyt aivan alusta, niin ainakin melkein. Kaikenlainen hässäkkä on ainakin minulle varma luovuuden tappaja. Tarvitsen siis omaa aikaa ajatusteni ja ideoitteni keskellä, ja jotain hienoa saattaa syntyä. Oman ajan hankkiminen on vain välillä kovin vaikeaa.

Tänään on onneksi juhannusaatto, johon kiire ja aikataulut eivät sovi mitenkään. Vietän juhannusta tänä vuonna “kaupungissa”, joten voin ainakin tämän vuorokauden verran vain ladata akkuja ja rentoutua, syödä hyvin ja poimia kukkia tyynyn alle. Olen kieltänyt itseltäni kaikenlaisen aivotyön tämän päivän osalta, toivottavasti päätös pitää. Ensi viikolla on sitten taas aikataulutaistelujen vuoro, ja toivottavasti sitä omaakin aikaa löytyy.

Tässä vielä kuva viimeisimmästä tekeleestäni, joka kuvan puutteista huolimatta on luonnossa ihan mukavannäköinen hopeariipus. Hyvää juhannusta kaikille!

hertta-riipus

Hopeinen riipus

 

 

Kädentaidoista taiteeseen

Aika on taas vierähtänyt liian nopeasti, ja edellinen blogikirjoitus on jo ehtinyt pölyyntyä netin arkistoissa. Näin kevään koitettua onkin syytä ottaa taas taas näppäimistö kauniisiin käsiin ja kertoa vähän, miten Korupaja Hopeakuulla nykyään menee.

Talvi sujahti ohitse ajatustakin nopeammin, ja erinäisten lämmitys- ja pakkasongelmien takia pajalla työskentely jäi aika vähäiseksi – tarkoitus on ottaa menetettyä aikaa kiinni nyt kesällä. Uusia koruja on toki syntynyt, ja on niitä myytykin, mutta koska onnistuin ennen joulua kadottamaan kamerani laturin, uusia kuvia ei valitettavasti näistä luomuksista ole. Uusi laturi on kuitenkin hankittu, ja jatkossa lupaan olla kameran kanssa vähän ahkerampi.

Kevät alkoi ennen aikojaan, ja sen mukana melkoisen jännittävä, minulle ja Korupaja Hopeakuulle, uusi juttu – olen nimittäin mukana parhaillaan käynnissä olevassa REKRY:n eli Rakentavan Esiintymisen Kulttuuri ry:n taidenäyttelyssä Sastamalassa. Olen harrastanut maalaamista enemmän ja vähemmän vakavasti jo lapsuudesta asti, ja nyt tarjoutui tilaisuus laittaa töitä myös muiden nähtäville. REKRY:n ensimmäinen näyttely on vielä avoinna 29.5. asti klo 10-18 Vammalan vanhalla postilla osoitteessa Puistokatu 11, eli nyt on jo kiire tulla tutustumaan – aikaa on enää kolme päivää!

Kesän myötä, 19.6., avautuu jälleen Korupaja Hopeakuun ja Sinikka Taipaleen yhteinen kesäputiikki Sastamalan Kutalassa. Olen mukana näillä näkymin myös ainakin Jumesniemen maalaismarkkinoilla sekä Häijään markkinoilla. Tarkempia putiikin aukioloaikoja laitan seuraavaan kirjoitukseen, samoin markkinoiden päivämääriä. Tämän viestin lopetan kuitenkin kuvalla maalauksestani, jonka joku onnellinen näyttelyvieras sai omakseen. Haikein mielin katselen nyt kuvaa, omista lapsosistaan on aina yhtä vaikea erota :).

Katse - valkoinen kissa

Akryyli canvaslevylle.