Lintuja ja shoppailua

Sateinen päivä tuli vietettyä vaihteeksi shoppaillessa – kävin nimittäin ensimmäisen kerran oikeana yrittäjänä asioimassa tukkuliikkeessä, ja olen nyt tukkukortin omistaja. Tukusta tarttui mukaan korutelineitä sekä kuvakehyksiä, joista toivottavasti ennen lauantaiaamua tulee korutelineitä. Kun shoppailu noin ylipäätään ei koskaan ole ollut minulle mitenkään vastenmielistä, tukku kaikkine ihanine tuotteineen tuntui oikealta aarreaitalta. Onneksi joukossa oli yksi järkeväkin ihminen hillitsemässä pahimpia ostohimoja :).

Tukun jälkeen matka jatkui Ikeaan, mistä ostin uusia valaisimia myyntipöytiä varten sekä kangasta pöytäliinaksi. Kireän aikataulun ansiota oli, että selvisin kerrankin Ikean houkutuksista ilman ylimääräistä heräteostoskirjahyllyä tai muuta välttämätöntä tavaraa. Mutta lauantaina sitten nähdään, miten uusi varustus toimii käytännössä, ja saanko ne kehykset esittelykuntoon.

Luonto jaksaa aina ilahduttaa minua uusilla asioilla. Eilen lintujen ruokintapaikalle tupsahti upeassa kevätasussaan närhi, ja tänään bongasin pitkästä aikaa pikkutikan. Sitten vielä näin autolla ajellessani komean haukan kaartelemassa peltojen päällä. Kaiken kaikkiaan hyvä lintupäivä!

Keväisten lintukohtaamisten innoittamana syntyi myös tämänpäiväinen koru, ihan yksinkertainen hopeinen riipus:

Hopeinen linturiipus

Olisiko tämä lähinnä punarinta?

 

Kokeilujen tulokset

Kevään parhaita puolia on, että ulkona voi taas puuhastella yhtä ja toista ilman välitöntä jäätymisvaaraa. Tänään oli kevätpäivä parhaimmillaan, ja iltapuhteena tulikin osallistuttua pensasaidan leikkausprojektiin. Selvisin orapihlaja-aidan operoinnista yllättävän vähin piikinpistoin, mikä joko kertoo siitä, että olen vain niin näppärä käsistäni, tai sitten olen vain teeskennellyt osallistuvani työhön – itse tietenkin väitän, että kyse on siitä ensimmäisestä vaihtoehdosta :).

Mutta asiaan. Lupailin pari postausta aikaisemmin, että näytän blogissa jotain, mikä ainakin minua itseäni on innostanut. Sain vihdoinkin otettua valokuvia aiheeseen liittyen, joten kerrottakoon nyt, mistä on kysymys. Nimittäin Vintajin uusista Patina-väreistä. Värit ovat periaatteessa metallimaaleja, mutta niiden värisävyt jäljittelevät luontaisia patinan värejä. Syy, miksi itse olen tuotteesta niin innostunut, on se, että olen aina rakastanut maalaamista, ja aika usein olen kaivannut metalleihin lisää väriä. Kun mahdollisuutta ei ole emalointiin, patinamaalit ovat mielestäni aika hyvä vaihtoehto, ja ainakin tähänastisten kokeilujeni perusteella värit ovat paitsi sävyltään aivan ihania, myös aika tiukasti metallin pinnassa kiinni – mikä tietysti on aika tarpeellinen ominaisuus.

Enemmittä puheitta, tässä kaksi ensimmäistä patinamaalattua koruani, ja lähikuvat maalatuista fokaaleista. Ensimmäisessä korussa riipus on ensin etsattu ja sen jälkeen patinamaalattu, toisessa riipus on piinallisesti sahattu ja sen jälkeen maalattu:

Patinamaalattu lehtikoru

Uutta jadea, jaspisakaattia ja aventuriinia, sekä maalattua kuparia

Patinamaalattu lehtiriipus

Kuparinen lehti/sydän "patinoituna"

Kuparinen patinamaalattu mandalakoru

Kuparia, akaatteja ja patinamaalia

Patinamaalattua kuparia

Vain kaksi kertaa sormeeni sahasin...

 

 

Auringonpaistetta

Aamu valkeni harmaana ja sateisena, mutta nyt iltaa kohti aurinko on paljastanut kasvonsa ja kaikki on, oi, niin kovin keväistä ja kaunista. Koivuissa näkyy jo pientä viherrystä, ja lintujen laulukonsertti ulkona on korvia huumaavaa.

Päätin tänään viikon kestäneen korunvalmistusretriittini, ja olo on nyt kaikkensa antanut, mutta kokonaisuudessaan tyytyväinen. Lauantain Kevättuuletusta varten on tehtynä ihan kiitettävästi koruja, ja sain viikon aikana aika monta inspiraatiota ja ideaa myös jatkoa varten. Samalla totesin, että helmivarastoni ovat paitsi ainaisessa kaaoksessa, myös sen verran pahasti ylitsetursuavat, että koruja saa kyllä vääntää ihan urakalla ennen kuin (ainakaan kovin paljoa) uusia lähtee tilaamaan.

Sormenpäät ovat sen verran hellinä aamullisen korvakorunvalmistussession jäljiltä, että kirjoittamista täytyy jatkaa uusin voimin huomenissa. Tässä kuitenkin pari tämän viikon tuotosta – kuvat jättävät jälleen kerran toivomisen varaa, mutta toisaalta pieni sumeus ei ole pahitteeksi, se kun antaa niin paljon anteeksi.

Korallia, magnesiittia ja laavakiviä

Ei turkoosia, vaikka siltä näyttääkin...

Jadebuddha, new jade -serpentiiniä ja bronsiittia

Kiinalainen jadebuddha hopeaan niitattuna

Vieroitusoireita

Yrityksen perustamispuuhat kaikkine hankintoineen ovat johtaneet henkilökohtaisen talouteni siihen tilaan, että saan jonkun aikaa miettiä korutarvikkeiden ostamisen sijaan sitä, mistä seuraava ateria raavitaan kasaan, tai miten seuraava vuokra maksetaan. Samaan aikaan tuntuu, että jokaikinen helmikauppa niin Suomessa kuin ulkomaillakin pommittaa minua uusilla tarjouksilla ja ihanilla uutuushelmillä. Tällä viikolla olen saanut huokaista syvään ja laskea sataan useammin kuin kerran, kun olen yrittänyt hillitä ostohimojani. Helmihulluus on vakava sairaus – jokohan sillä on oma diagnoosiluokitus?

Tilannetta ei paranna se, että olen edelleen poissa pajaltani, enkä pääse siis hypistelemään edes niitä varastossa olevia helmiä – joita totta puhuakseni on sen verran paljon, että mitään järjellistä syytä himoita uusia helmiä ei ole löydettävissä. Mutta miten sitä voisi vastustaa kaikkia niitä ihanuuksia, joita kevät on helmikauppoihin tuonut?

Keväästä puheen ollen, näyttää siltä, ettei se aivan vielä ollutkaan valmis näyttäytymään lopullisesti. Ulkona tuiskuttaa lunta kuin parhaaseen talviaikaan, ja jos sillä eilisellä mustarastaalla on  hiukkaakaan järkeä päässään, se on varannut pikalähdön ensimmäiseen etelään lentävään koneeseen.

Tässä vielä pari korukuvaa – näiden kaveriksi tehdyt korvakorut olenkin jo näyttänyt aikaisemmin:

Kuparia ja akaatteja

Kiinalainen riipus kupari-akaattiketjussa

Perhonen

Rannekoru kuparia ja akaatteja perhosmaskotilla

 

Lintubongailua

Earth Hour on onnistuneesti takanapäin, ja taas on aika päivittää blogia :).

Tein eilen tuttavuutta painovoiman kanssa, kun onnistuin kaatumaan nenälleni betoniportaissa. Ihmeellistä kyllä, selvisin ilmalennostani pienellä nirhaumalla kämmenessä, yhdellä mustelmalla ja rikkinäisellä takilla – ja tänään ilmenneillä lihaskivuilla. Olen koko talven selvinnyt liukkaista keleistä kaatumatta kertaakaan, joten pitihän sitä kevään kunniaksi edes kerran menettää tasapainonsa.

Eilen tapahtui sentään jotain positiivistakin – näin kevään ensimmäisen töyhtöhyypän. Tänä aamuna taas bongasin sen mustarastaan, jonka kuvittelin pari päivää sitten kuulleeni laulamassa. Raukka istua värjötteli pihapuussa viluisen näköisenä, takatalven yllättämänä. Luulin jo myöhemmin päivällä, että lintu oli lähtenyt takaisin etelään, mutta kuulin tuttua laulantaa iltahämärässä, joten ilmeisesti se on päättänyt sinnitellä vielä hetken.

Korupuolella on vieläkin hiljaista, työvälineet ja korumateriaalit ovat toisessa osoitteessa. Lupasin osallistua koruswappiin, joten pian pitää tarttua taas pihteihin. Tässä kuitenkin pari kuvaa keväisellä perhosteemalla muutaman viikon takaa:

Perhosia

Kupariset perhoset ruusukvartsilla

Perhonen

Kaulakoru kuparia ja ruusukvartsia

 

Virtuaalista maailmanvalloitusta :)

Olen onnistuneesti vältellyt erinäisiä sosiaalisen median alueita niiden lyhyen historian ajan, noin niin kuin periaatteesta. Alussa kommentoin kysyjille, että “Ei, en halua liittyä Facebookiin, tapaan ystäviä mieluummin kasvotusten.” Tai “Viljelen mieluummin oikeaa puutarhaa kuin tietokoneversiota.” No joo, tajuatte varmaan pointtini – en siis ole liittynyt Facebookiin painostuksesta ja kyselyistä huolimatta. En ennen tätä päivää…

Jonakin heikkona hetkenä tulin luvanneeksi, että kun perustan yrityksen, Korupaja Hopeakuu voi liittyä Facebookiin, mutta minä en. En silloin edes tiennyt, että yritys voi oikeasti perustaa Facebook-sivun omana itsenään, ei siis henkilön nimellä, mutta olihan se mahdollista. Lupaus on nyt täytetty, ja Korupaja Hopeakuulla on ihan oma sivu naamakirjassa.  En vieläkään ole ihan perillä koko systeemistä, ja edelleen olen sitä mieltä, että tapaan ystäviäni mieluummin ihan oikeasti kasvotusten, enkä netin välityksellä, mutta siellä se nyt on, http://www.facebook.com/hopeakuu . Jahka saan verkkokaupan paremmin käyntiin, lupaan järjestää jotain pieniä kampanjoita Facebookissa, joten käykäähän tutustumassa :).

Tänään luulin kuulleeni jo mustarastaan laulavan, ja vaikka taivas on harmaa ja viikonlopuksi on luvattu kovia pakkasia, kevättä on rinnassa väkisinkin. Sen kunniaksi tänään kuva Kukka-riipuksesta, joka enteilee tulevaa kesää:

Kukka hopeaa, keskustana jaspis

Kukka hopeaa, keskustana jaspis

 

 

Suunnitelmien muutos

Asiat menevät harvoin niin kuin niiden on suunnitellut menevän, kuten sain taas tänään vaihteeksi huomata. Kuten eilen lupasin ja vannoin, tänään piti olla työntäyteinen päivä valokuvauksen ja verkkokaupan rakentamisen merkeissä. Omassa kalenterissani päivä näytti työskentelyyn ihan sopivalta, mutta kukaan ei ollut muistanut kysyä Louloun, 10 v., mielipidettä asiasta. Olin unohtanut, että lupauduin tänään lapsenvahdiksi :).

Joka kerran, kun asettauduin kameran tai tietokoneen ääreen, meni noin viisi minuuttia, ja viereltäni alkoi kuulua pientä, hiljaista huokailua ja rutinaa. Kun käänsin päätäni, minuun katsoi pari kauneimpia, kosteita silmiä, mitä maa päällään kantaa. “Tule leikkimään”, silmät sanoivat, enkä minä tietenkään hennonnut kieltäytyä.

Eli tässä tämän päivän tulos: tyytyväinen hauva nuolemassa pastakastikepannua – sekä yksi kuva korvakoruista, jonka lasken siihen onnistuneiden kategoriaan:

Vegefärssikastike kelpaa Louloullekin

Loulou ja pastakastikepannu

Kupariset perhosriipukset ja akaattihelmiä

Miksi korvakorujen kuvaaminen on niin vaikeaa?

Vapaapäivä

Morgen, Morgen, nur nicht Heute, sagen alle faulen Leute…Runo, jota isäni on toistanut aina sopivissa asiayhteyksissä koko ei-enää-niin-pienen ikäni. Vapaasti käännettynä se tarkoittaa: Huomenna, huomenna, vaan ei tänään, sanovat kaikki laiskat ihmiset. Tänään olen itse toistellut lorua päässäni, kun olen koko päivän siirtänyt töitäni huomiselle tietäen, ettei asioiden lykkääminen mitenkään vähennä töiden määrää.

No, suuri osa päivästä meni kyllä shoppaillessa Tampereella, mutta olisihan sitä vielä voinut jotain tehdä kotonakin, mutta ei. Tekosyynä sanottakoon, että flunssa on vihdoinkin saanut minut kiinni, ja olo on ollut (shoppailusta huolimatta) vähän nuutunut koko päivän. Huomenna otan ne valokuvat, vaikka mikä olisi! (Ja taas se hokema alkaa soida päässä: Morgen, morgen…)

Keväistä väri-iloa Star-kaulakorussa

Keväistä väri-iloa Star-kaulakorussa. Hopeaa ja lasia.

Täydellisyyden tavoittelua

Tänään päivä on kulunut (taas vaihteeksi) valokuvien kanssa tapellessa. Lopputuloksena on noin sata valokuvaa, joihin en ole vieläkään tyytyväinen, sekä jumittunut niska. Niskan vielä kestäisi, mutta ajatus siitä, että korut pitää todennäköisesti kuvata vielä kerran uudelleen, on vaikeampi sietää. Tavoittelen täydellisiä tuotekuvia, mutta valokuvaustaidot eivät riitä, eikä taida riittää laitteistokaan.

Kipeä niska anelee pääsyä tyynylle lepäämään, joten en tänään kirjoita tämän pidempään. Tässä kuitenkin vielä pari tämän päivän otosta:

Kaulakoru akaattia, jaspista ja kuparia

Kaulakoru akaattia, jaspista ja kuparia.

Kaulakoru hopeaa ja korukiviä

Kaulakoru hopeaa ja korukiviä.

Väriä elämään

Aurinko sulattaa viimeisiä lumia kovaa vauhtia, ja ruohon vihreys vie voiton lumen valkoisesta. Tänään näin kevään ensimmäisen joutsenen, ja telkkäpariskuntakin taisi uiskennella jo järven sulapaikassa. Mieli piristyy väkisinkin, kun kevät etenee isoin harppauksin.

Tänään sain vihdoinkin kaivettua esiin nurkassa pölyttyneen valokuvaustelttani, ja testasin sitä korukuvaukseen. Valo riitti nyt selvästi paremmin kuin aikaisemmissa otoksissa, ja kivien ja lasin värisävyt toistuvat nyt sellaisina kuin ne luonnossakin ovat. Syväterävyys jättää vielä toivomisen varaa, eikä näistäkään kuvista taida vielä olla verkkokaupan tuotekuviksi, sen verran epämääräisiä kuvat ovat. Tänne blogiin uskaltaudun kuitenkin laittamaan pari otosta, ihan vain näiden värien vuoksi :).

Sateenkaaren värejä

Sateenkaaren värejä rannekorussa

Hopeaa ja jaspista(?) Leaf-kaulakorussa

Hopeaa ja jaspista(?) Leaf-kaulakorussa