Auringonpaistetta

Aamu valkeni harmaana ja sateisena, mutta nyt iltaa kohti aurinko on paljastanut kasvonsa ja kaikki on, oi, niin kovin keväistä ja kaunista. Koivuissa näkyy jo pientä viherrystä, ja lintujen laulukonsertti ulkona on korvia huumaavaa.

Päätin tänään viikon kestäneen korunvalmistusretriittini, ja olo on nyt kaikkensa antanut, mutta kokonaisuudessaan tyytyväinen. Lauantain Kevättuuletusta varten on tehtynä ihan kiitettävästi koruja, ja sain viikon aikana aika monta inspiraatiota ja ideaa myös jatkoa varten. Samalla totesin, että helmivarastoni ovat paitsi ainaisessa kaaoksessa, myös sen verran pahasti ylitsetursuavat, että koruja saa kyllä vääntää ihan urakalla ennen kuin (ainakaan kovin paljoa) uusia lähtee tilaamaan.

Sormenpäät ovat sen verran hellinä aamullisen korvakorunvalmistussession jäljiltä, että kirjoittamista täytyy jatkaa uusin voimin huomenissa. Tässä kuitenkin pari tämän viikon tuotosta – kuvat jättävät jälleen kerran toivomisen varaa, mutta toisaalta pieni sumeus ei ole pahitteeksi, se kun antaa niin paljon anteeksi.

Korallia, magnesiittia ja laavakiviä

Ei turkoosia, vaikka siltä näyttääkin...

Jadebuddha, new jade -serpentiiniä ja bronsiittia

Kiinalainen jadebuddha hopeaan niitattuna

Täydellisyyden tavoittelua

Tänään päivä on kulunut (taas vaihteeksi) valokuvien kanssa tapellessa. Lopputuloksena on noin sata valokuvaa, joihin en ole vieläkään tyytyväinen, sekä jumittunut niska. Niskan vielä kestäisi, mutta ajatus siitä, että korut pitää todennäköisesti kuvata vielä kerran uudelleen, on vaikeampi sietää. Tavoittelen täydellisiä tuotekuvia, mutta valokuvaustaidot eivät riitä, eikä taida riittää laitteistokaan.

Kipeä niska anelee pääsyä tyynylle lepäämään, joten en tänään kirjoita tämän pidempään. Tässä kuitenkin vielä pari tämän päivän otosta:

Kaulakoru akaattia, jaspista ja kuparia

Kaulakoru akaattia, jaspista ja kuparia.

Kaulakoru hopeaa ja korukiviä

Kaulakoru hopeaa ja korukiviä.