Taideterapointia

Kulunut viikko on ollut raskasta aikaa, jota huoli perheenjäsenen terveydestä on varjostanut. Minun tapani reagoida tällaiseen huoleen on vetäytyä itseeni ja murehtia – ja sitä on tullut tehtyä vähän liiankin kanssa – siinä määrin, että korujen tekemisestä ei ole tullut mitään. Huoli ei ole vieläkään täysin väistynyt, mutta ehkä jotain auringonpilkahduksia on näköpiirissä. Elämä voittaa!

Erään viisaan ihmisen neuvosta olen yrittänyt hukuttaa huoleni mustepulloon, tai tarkemmin ottaen, piirtää ne paperille musteen ja kynän avulla. Mitään loisteliasta taideteosta ei näinä päivinä ole syntynyt, mutta sain ainakin muutaman kyyneleen siirrettyä allaolevaan kuvaan. Tänään ajattelin taas tarttua piirustusvälineisiini. Jos edelliseen kuvaan piirsin murheeni, ehkä tämänkertaiseen paperiin piirtyy hitunen toivoa.

Siirsin huoleni paperille.

Siirsin huoleni paperille.

Säävaihteluita

Tällaisena aurinkoisena talvipäivänä sitä on helppo uskoa, ettei maailmassa ole sen enempää surua kuin huoltakaan. Sitä haluaa vain nauttia kevättalven pakkasen purevuudesta, huurteisista puista ja auringonsäteistä, jotka saavat sinut siristelemään silmiään. Samaan aikaan voi haaveilla keväästä ja siitä ensimmäisestä kevätpäivästä, kun voi tuntea nenässään mullan tuoksun ja kuunnella mustarastaan laulua – kevät on sentään aivan nurkan takana.

Joskus auringon eteen kuitenkin tulee pilviä. Minun aurinkoista talvipäivääni on varjostanut suuri huoli rakkaan lähimmäisen voinnista. Parhaillaan tätä kirjoittaessani odotan kuulumisia sairaalasta. Kun perheenjäsen sairastuu, sitä jotenkin joutuu toiseen todellisuuteen, jossa ei ole auringonpaistetta, lumessa leikkiviä lapsia tai naurua. Jotenkin sivusilmällä voi havaita iloisiakin asioita, mutta niitä ei oikeasti tunne. Oma maailma on pysähtynyt odottamaan.

Toivon, että huomenna on aurinkoinen talvipäivä kuten tänäänkin, mutta ilman varjoja. Ja ehkä pian sää muuttuu ja pieni, lämmin kevätsade tulee ja sulattaa lumen. Ja sitten voin yhdessä koko perheen kanssa lähteä ulos nauttimaan siitä keväisestä tuoksusta, jota juuri nyt niin kovasti kaipaan.

Ehkä tämä pieni sadepilvi on juuri se, joka tuo kevään tullessaan:

Hopeista pilviriipusta koristavat kristallihelmet.

Hopeista pilviriipusta koristavat kristallihelmet.

Hyvästit mummulle

Olette ehkä ihmetelleet, miksi Korupaja Hopeakuu on ollut niin hiljaa jo pidemmän aikaa kuluneena keväänä ja kesänä. Syynä on se, että mummuni kunto, joka oli jo jonkun aikaa heikentynyt, alkoi olla sitä tasoa, että oli selvää, että elinpäiviä ei enää ollut monta jäljellä. Näinä viimeisinä viikkoina tuntui tärkeältä olla rakkaan perheenjäsenen lähellä niin paljon kuin mahdollista – ja samalla jättää korutyöt vähän vähemmälle. Kun mummu sitten 8.6. nukkui pois, saatoin ainakin olla levollinen sen suhteen, että olin ollut läsnä.

Vaikka mummun poislähtö oli ilmeistä ja odotettavissa, ovat nämä kuolemaa seuranneet viikot olleet meille vaikeita. Olo tuntuu tyhjältä ja muistot mummusta katkaisevat muun ajatustoiminnan monta kertaa päivässä. Takaisin iloon ja arjen rytmiin löytäminen on osoittautunut yllättävän hankalaksi.

Nyt alkaa kuitenkin olla aika ryhdistäytyä – uskon, että töihin ryhtymällä se ilokin löytyy pikkuhiljaa. Huomenna on tämän kesän putiikkikauden ensimmäinen päivä, jolloin Korupaja Hopeakuu löytyy jälleen Kutalasta klo 18-20. Sunnuntaina taasen on avoimien ovien päivä korupajalla Hahmajärventie 275:ssä klo 11-17. Tervetuloa molempiin tapahtumiin! Lisäksi muistutan taidenäyttelystäni Mouhijärven kirjastossa 19.7. asti. Näyttelyn nimi on Kipukohtia. ja se koostuu maalauksista ja kirjoittamistani runoista.

Näyttelystä

Näyttelystä